Miehen tie

Kävelen hiljaa kotiin päin, sataa vettä. Tie on märkä, kaikki on märkää. Ympärilläni levittäytyy vain loputon pimeys, loputon pimeys ja sateen ääni, ääni kun loputtomat pisarat osuvat minuun, osuvat maahan ympärilleni, osuvat pellolle ja puihin. Olen yksin.

Astelen hiljalleen eteenpäin ja mietin kotia. Ajatus tuntuu vielä kovin kaukaiselta. Koti, paikka jossa asun. Onko se koti? En muista aikoihin tunteneeni olevani kotona. Olen paikassa jossa asun, jonka pimeät nurkat muistuttavat minua menneisyydestäni, menetyksistäni, yksinäisyydestäni. Olenko surullinen? Miksi olisin, minullahan on kaikki hyvin. On varma ura, palkka jolla tulee toimeen, paikka jossa painaa päänsä, turvallinen elinympäristö. Minullahan on asiat hyvin. Kaivan taskustani savukkeen.

Savu tanssii sormieni ympärillä, kuljen hiljaa eteenpäin. Miksi tämä tie tuntuu niin loputtomalta, toivottamalta taivaltaa. Minullahan on savukkeita, olen syönyt sopivasti, en ole erityisen väsynyt, olen nukkunut untuvien ja silkin joukossa. Lasken katseeni alas ja pysähdyn. Katselen hetken itseäni, hienoja vaatteitani, voimallista olemustani. Huokaan syvään.

Olenko sittenkään valinnut oikein, kysyn ääneen itseltäni.