Auringonnousu maailman laidalla

Istuin alas ja katselin hetken ympärilleni. Ristin jalkani ja hiljenin hetkeksi. Kello oli noin viisi aamuyöstä, ja maailman kaunein maisema levittyi silmieni edessä. Auringon nousu maailman laidalla. Kovin epätodellisen oloinen hetki, oli lämmintä ja valoisaa. Katsahdin toiseen suuntaan, kohti tietä joka loppuu kesken, tietä jota pitkin olin juuri saapunut paikalle. Ystäväni oli juuri saanut itsensä tien päälle, sieltä minne tie päättyi, ja alkoi epävarmoin horjuvin askelin kulkea minua kohti. Huikkasin hänelle kädelläni hänen ollessa jo lähelle, ja kehoitin häntä istuutumaan hetkeksi ihastelemaan aamuaurinkoa.

Hänestä huomasi heti, ettei hän ollut jostain syystä kovin tyytyväinen reittivalintaani. Valitti kenkiensä kastumista. Olimme juuri kavunneet maailman laidan yli, ja hän valitti kenkiensä kastumista. Huokaisin syvään ja kehoitin uudelleen häntä istuutumaan hetkeksi todeten, ettei hän ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, eikä tule välttämättä koskaan näkemäänkään, joten miksi hukata tilaisuus. Hän päätti kuitenkin jatkaa matkaa.

Lähdimme hiljaisuudessa kulkemaan tietä eteenpäin. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan ennen risteystä, josta pääsi oikealle ja vasemmalle. Katsahdin kohti tienviittoja, ja pohdin, minnehän sitä jatkaisi. Vilkaistuani ystävääni huomasin hänen pohtivan samaa. Toiseen suuntaan oli tienviitta "Maailma 12 km" ja toiseen "Uni 1500 m". Käännyin ystäväni puoleen ja hymyillen kysyin häneltä, minne olimmekaan menossa. Ystäväni ei osannut vastata. Päätimme lopulta jatkaa suoraan.

Saavuimme ystäväni talolle, ja pysähdyimme sen pihassa. Käännyin jatkaakseni matkaa ja heilautin kättäni hyvästiksi. Ystäväni lausui hiljaa nimeni tuuleen, ja unohdus vei minut pois. Emme koskaan enää tavanneet.