Auringonnousu maailman laidalla

Istuin alas ja katselin hetken ympärilleni. Ristin jalkani ja hiljenin hetkeksi. Kello oli noin viisi aamuyöstä, ja maailman kaunein maisema levittyi silmieni edessä. Auringon nousu maailman laidalla. Kovin epätodellisen oloinen hetki, oli lämmintä ja valoisaa. Katsahdin toiseen suuntaan, kohti tietä joka loppuu kesken, tietä jota pitkin olin juuri saapunut paikalle. Ystäväni oli juuri saanut itsensä tien päälle, sieltä minne tie päättyi, ja alkoi epävarmoin horjuvin askelin kulkea minua kohti. Huikkasin hänelle kädelläni hänen ollessa jo lähelle, ja kehoitin häntä istuutumaan hetkeksi ihastelemaan aamuaurinkoa.

Hänestä huomasi heti, ettei hän ollut jostain syystä kovin tyytyväinen reittivalintaani. Valitti kenkiensä kastumista. Olimme juuri kavunneet maailman laidan yli, ja hän valitti kenkiensä kastumista. Huokaisin syvään ja kehoitin uudelleen häntä istuutumaan hetkeksi todeten, ettei hän ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, eikä tule välttämättä koskaan näkemäänkään, joten miksi hukata tilaisuus. Hän päätti kuitenkin jatkaa matkaa.

Lähdimme hiljaisuudessa kulkemaan tietä eteenpäin. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan ennen risteystä, josta pääsi oikealle ja vasemmalle. Katsahdin kohti tienviittoja, ja pohdin, minnehän sitä jatkaisi. Vilkaistuani ystävääni huomasin hänen pohtivan samaa. Toiseen suuntaan oli tienviitta "Maailma 12 km" ja toiseen "Uni 1500 m". Käännyin ystäväni puoleen ja hymyillen kysyin häneltä, minne olimmekaan menossa. Ystäväni ei osannut vastata. Päätimme lopulta jatkaa suoraan.

Saavuimme ystäväni talolle, ja pysähdyimme sen pihassa. Käännyin jatkaakseni matkaa ja heilautin kättäni hyvästiksi. Ystäväni lausui hiljaa nimeni tuuleen, ja unohdus vei minut pois. Emme koskaan enää tavanneet.

Työhuone

Mies istui vanhan kirjoituspöytänsä ääressä. Pöytään sisältyi paljon rakkaita muistoja. Se oli tukeva, tummasta puusta valmistettu pöytä. Miehen katse kiersi hetken avarassa työhuoneessaan, hän oli itse rakennuttanut sen kotinsa ylimpään kerrokseen. Seinustalla kiersi noin katseenkorkeudella pitkiä kirjahyllyjä, suuri pyöreä ikkuna antoi valoa toisella päätyseinällä. Se hieman mietitytti miestä. Eikö siihen olisi kuitenkin voinut vain asettaa tavanomaisen maisemaikkunan, tai vaikka sommitella erimuotoisia ikkunoita? Ehkä se olisi syytä suunnitella uudelleen, remontoida. Keskellä työhuonetta oli pitkä suorakaiteen mallinen neuvottelupöytä, jonka reunoilla oli paikat 12 ihmiselle, ja päädyssä hänen oma istuimensa. Myös mahdollisuus valkokankaan ja videotykin käyttöön olivat olemassa. Mies oli varsin tyytyväinen työhuoneensa varustukseen. Mutta jotain hän silti kaipasi.

Työhuone, kaikkineen, oli varsin tyydyttävä oleskelutila. Sieltä ei ollut juuri syytä poistua. Se oli kuitenkin ehkä hieman kolkko tilavuudessaan ja hiljaisuudessaan. Sinne olisi ehkä mukava saada joku toinenkin työskentelemään, viettämään aikaa. Ihmisiä ei vain voi ostaa, eikä varsinkaan tilanteessa, jossa työseuran olisi tarkoitus olla samalla myös keskustelukumppani, ystävä. Ystävyyttä ei voi arvottaa markkinoilla.