Varjoton tila

Tapasin tytön hämäränä iltana, varjottomassa tilassa. Hän katsoi minua kiehtovin harmain silmin, ja hymyili. En tuntenut häntä, sen paremmin kuin hän minua, ei kai kukaan tunne toistaan.

Illan edetessä ymmärsin, että vaikka paikka jossa olimme, se tila, ei ollut todellinen, tapahtumat olivat todellisia, ja tulisivat muovaamaan meitä ihmisinä ja vaikuttamaan kauas tulevaisuuteemme.

Viimein auringon jälleen noustessa hän nousi myös, kulki kauas varaston ovelle, avasi sen, ja sulki mentyään. Sanomatta sanaakaan tuo tyttö katosi elämästäni, aivan kuten oli tullutkin, vain viaton hymy kasvoillaan.

Eilen pohdin, kuka hän mahtoi olla, mistä hän mahtoi tulla, minne hän mahtoi kadota. Kenties hän oli vain toinen, joka vaelsi varjoissa, toinen joka varjoista löysi hetkeksi varjottomaan tilaan, ja joka sitä riittävästi koettuun pakeni jälleen varjoihin, tilaan jossa mikään ei ole.